Takaisin tiedotteet -sivulle

Kustantajan tiedote

Kirjasarjan seuraavien osien julkaisuajankohdat tarkentuvat alkuvuoden aikana
Viimeinen keikka -kirjasarja kovassa myllytyksessä

Viimeinen keikka -kirjasarjan jatko-osia on työstetty tiiviisti, nyt järjestyksessään kolmas on ollut erityisen tarkassa syynissä. Kirjasarja pohjustaa tulevaa Irwinin kaunokirjallista elämäkertaa. Ennakkoon julkaistava sarja on aineistoltaan ja aihepiiriltään huomattavasti laajempi kuin varsinainen elämkertateos, joka tulee olemaan oma itsenäinen teoksensa. Elämäkerta pohjautuu samaan aineistoon, mutta tullee tyyliltään olemaan melko paljonkin toisenlainen - tiiviimpi mutta myös syvempi. Kirjailijat ja kustannustoimitus ovat ottaneet lisäaikaa työskentelylle, niin kirjasarjan parissa tehtävälle työlle, kuin myös Irwinin elämäkerrankin kokoamiselle. Rytinällä aloitettu kirjasarjajulkaisu osoittautui odotettua halutummaksi. Sarjan kaksi ensimmäistä osaa saivat oman tiiviin toimituksellisen työn pienkustantamossa, varsinkin lisäpainostensa osalta. Ja koska tämä prosessi tuotti korkealaatuista jälkeä ja tekijätiimi löysi tyylin ja dramatugiankin osalta kiinnostavat ja linjakkaat ratkaisut, haluttiin koko loppumateriaalikin ottaa vielä samanlaisen työnkulun alle. Kahteen ensimmäiseen osaan käsikirjoitusta hiottiin alunperinkin erityisellä tarkkuudella, kustantajan positiivisesti yllättäneen kysynnän johdosta uusintapainoksiin haluttiin satsata reilusti lisää. Tämä työ näkyy erityisesti sarjan toisen osan, toisessa painoksessa - "laatuloikkana", siksi tuon "Kansan laulajan" toinen painos nimettiinkin juhlallisesti: Toinen uudistettu painos. Apuna olleet asiantuntijat kehottivat painoksen näin nimeämään, koska ko. teos muuttui sen verran merkittävästi (toivon mukaan pelkästään parempaan suuntaan). Samalla kunnianhimoisella tyylillä päätettiinkin sitten jatkaa jo tässä nk.ennakkojulkaisusarjassa.

Sarjan seuraavat osat, erityisesti kolmannen osan viimeistelyvaihe on viime aikoina ollut työn alla. Muuttuneessa tilanteessa tarkkaa ilmestymispäivää julkaisuille ei voida ilmoittaa, mutta asiasta tiedotetaan lisää kun kokonaisuus on rakentunut seuraavaan vaiheeseensa. Nämä ennakkosarjan julkaisustrategian muutokset liittyvät lopullisen kirjatuotteen tuotantosuunnitelman muutoksiin, sisällön ja ilmestysajankohdankin suhteen. Toivomme että arvoisat lukijamme jaksavat odottaa kirjasarjan seuraavia osia! Uskoaksemme pääsemme julkaisemaan kolmannen osan hyvissä ajoin ennen kesäkautta.

Tietoa sarjan jo ilmestyneistä osista (aiemminkin annettua infoa)

Viimeinen keikka -sarjasta ovat ilmestyneet aiemmin itsenäiset teokset, Irwinin elämäkertaromaanit Surutonta nuoruusaikaa ja Irwin Goodman, kansan laulaja, saatavana kirjakaupoissa kautta maan, sekä verkkokaupoissa, Reteen kaupan lisäksi muutamissa isommissa verkkokirjakaupassa. Jos ei halua tilata netistä, voi kysyä kirjakaupasta, jos hyllystä ei juuri löydy, voi pyytää tilaamaan - Kirjavälityksen kautta kaikki kirjakaupat saavat lisää kysynnän mukaan.

Räväkkä elämäkertaromaani Irwin Goodman, kansan laulaja kirjakaupoissa kautta maan ja Reteessä!

Klikkaa ilmoitusta ja tilaa kirja!



Tiedote 16.1.2018 ValkeakoskiMedia ja IrwinGoodman.com