Takaisin Tapahtumat -sivulle


Irwin Goodman -instituutin tiedote 29.5.2019:

Hattulassa, Irwinin Ryysyrannan kylällä Irwin-konsertti

Hattula-päivien avauskonsertissa keskiviikkona 5.6. on teemana Hattulassakin näyttävästi vaikuttanut Irwin Goodman. Konsertin esiintyjä on Irwinin monivuotisen muusikkoystävän, Ari Goodmanin Retee Goodman –orkesteri. Yhtye on tunnustettu osaamisestaan, Irwinin musiikin tulkinta on korkealaatuista ja vivaihteikasta, jossa kuuluu niin Irwinin oma käden jälki, levyiltä ja keikkasovituksista, kuin myös tämän "musikologisen pojan" Ari Goodmanin (Ari Lahti) vuosikymmenten työ aiheen parissa. Orkesterin hioutunut sointi antaa kunniaa lauluntekijäkaksikolle Emil von Retee ja Irwin Goodman, unohtamatta Kassu Halosta ja muita merkittäviä tuotantotiimiläisiä Irwinin neljännesvuosisata kestäneen uran ajalta. Useiden eri vuosikymmenten tyylien noukkiminen ja niiden tuominen asinmukaisesti tämän päivän maailmaan on rakentunut huolellisen paneutumisen myötä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Konsertissa kuullaan kattava otanta Irwinin parhaista lauluista. Konsertti alkaa kello 18 ja sinne on vapaa pääsy. Paikka on Parolan keskustassa kulttuurikeskus Juteinitalon Jaakonsalissa tai säiden salliessa Juteinitalon pihassa.


Ilta Irwinille 5.6. Tribuutti-konsertti Hattulassa


Hattula on tunnettu keskiaikaisen kivikirkkonsa ja Panssariprikaatin lisäksi muun muassa muutamista suurmiehistä; Jaakko Juteini ja Irwin Goodman. Viimemainittu rakennutti loistotalon Hattulaan uransa alkuvuosien huippukauden aikana, 1967-68, virallisia tupaantuliaisia juhlittiin viihdeväen ja median kesken 17.2.1969 Ryysyrannan kastajaisten merkeissä. Kirvesmiesten vasaroitten paukkeen ja nimismiehen pakkohuutokauppanuijan kopistelun väliin jäi vain reilu vuosi. Sekään asia ei mitenkään himmennä Irwinin elämäntarinan loistoa, oikeastaan päin vastoin. Tuolloin ennen kuulumattomalla tavalla vallitsevaa järjestelmää vastaan taisteleva kansantaitelija nousi suomalaisten legendojen joukkoon ollessaan vain 25-vuotias. Irwinin menestys ja suosio oli vertaansa vailla, hän nautti kansan jakamatonta arvonantoa - vastaavaa erikoiskohtelua ei kuitenkaan vero- ja pankkipuolen edustajilta herunut, eikä nuori taitelija halunnut edes neuvotella heidän kanssaan mistään ja tuli arvattavasti lopulta nujerretuksi, mutta ei lopullisesti. Retee-Goodmanin konsertissa käsitellään nämäkin aihealueet ja iso osa värikästä elämäkertaa.

Hattula-päivien ohjelma kokonaisuudessaan:

Hattula-päivät 2019

29.5.2019 IrwinGoodman.com