Takaisin tiedotteet-sivulle

Viimeinen keikka -kirjasarja:
Toinen osa: Irwin Goodman, kansan laulaja


Toinen osa, työnimeltään Zuffenhausen - Hämeenlinna - Joroinen, on ollut vuoden loppupuoliskon odotetuin kirjauutuus Irwinin ja koko suomalaisen kevyenmusiikin ystävien piirissä. Kirjan ennakkomyynti on ollut jo jonkin aikaa käynnissä. Tulokset ovat rohkaisevia. Sarjan ensimmäinen osa, Surutonta nuoruuusaikaa -romaani joka ilmestyi jo aiemmin (maaliskuussa 2014) on ollut myyntimenestys, ensimmäinen painos vietiin käsistä, toista painosta on viety syksyn aikana kovaa. Sarjan toista osaa ennen ehtii vielä junaan mukaan, joten äkkiä ensimmäinen osa talteen, jos ei jo ole!




Veikko Tiiton johdolla tehtävä romaanisarja saa pian jatkoa. Ensimmäinen osa, Surutonta nuoruuusaikaa, on ollut menestys. Nyt toisen painoksen myötä voidaan sanoa odotusten ylittyneen roinmasti. Irwin Goodmanin elämästä kertovan kaunokirjallisen elämäkerran toinen osa on viimeistelyvaiheessa ja ennakkotilauksia aletaan ottaa vastaan - toimitukset ennakkotilaajille ennen myyntiin laskua.




Kirjan molemmat osat ovat myynnissä mm. Reteessä kaupassa.

Tietoa kirjasarjasta löytyy lisää verkkokaupan lisäksi ainakin irwingoodman.com -sivuston tiedotteista.

Viimeinen keikka, osa 2. Irwin Goodman, kansan laulaja. Kustantaja: ValkeakoskiMedia, 240 sivua, pehmeät kannet, myynti: Retee kauppa ja kirjakaupat kautta maan (ainakin tilauksesta)



Irwin Goodman -instituutin tiedote 14.9.2014 - päivitetty 14.12.2014



Kirjaan liittyen ja koko sarjasta voi tiedustella lisää osoitteesta:

Email: reteesti@gmail.com