|
Takaisin tapahtumat-sivulle
päivitetty 11.6.2010
Rääkkylän musiikkipitäjässä soi taas Irwin!
Irwinin Lapset ja Irwin-klubi Irwin-tapahtumassa 10.7.2010
Irwinin Lapset Rääkkylän Irwin-tapahtuman pääesiintyjä. Irwinin bändi jaksaa kiertää edelleen; liki 30 vuotta keikkaputkea takana, siitä lähes 10 vuotta Irwinin kanssa. Eiköhän siinä ole tarttunut matkalta mukaan kaikenlaista, joista taito käsitellä Irwinin musiikkia svengaavasti, juuri niin kuinka Isä-Goodman sen pojilleen aikoinaan kädestä pitäen opetti. Bändin parimetrinen maestro, Holkki Goodman ohjaa bändinsä Karjalan kunnaille heinäkuun helteiksi. Pojista vanhin, solisti Pasi Goodman, laulaa myös sitä mitä matkan varrella on nähty. Vast'ikään 50 vuoden ikään varttunut ja katraaseen palannut Ari Goodman viihdyttää porukkaa vanhoilla ja aidoilla arvokitaroilla - vieläpä soittamalla, ja juuri niin kuinka Irwin lukuisilla yhteiskeikoilla toivoi saundaavan. Kartano Goodman takoo rummuistaan sellaisen beatin että vähän heikommallakin tanssitaidolla pysyy menossa mukana. Meno on taatusti villiä ja juuri sitä itteensä: täys-irwinismiä!
Kun Irwin-klubi poikkesi Itä-Suomen kiertueellaan Rääkkylään viime vuonna, suksee oli niin kova, että sinne haluttiin koko klubin koneisto tänäkin vuonna! Lauantaina 10.7. ravintola Wanhassa holvissa soi siis jälleen vahvasti Irwinin musiikki. Tunnetussa kansanmusiikkipitäjässä "koko kansan" Irwin on omimmillaan! Rääkkylässä soi myös folkfestivaali Kihaus taas samaan aikaan. Ja odotettavissa on tänäkin vuonna todellista koko kansan musiikkia! Lisää tietoa tapahtumasta näillä sivuilla päivittyy kaiken aikaa!
Irwin-klubin ohjelmaryhmä on siis liikkeellä, Irwinin Lasten lisäksi illan aikana esiintyy Irwinin poikia ja jopa veljiä... ja vielä vierailevat solistit päälle. Ohjelmavaunussa mukana kokoillan show; musiikkia, ehkä vähän elokuvaakin, runsaasti juonnettua ohjelmaa, sekä tietenkin täysi tuotearsenaali tavaraa myynnissä! Juurevaa musiikkia soittava Ari G esiintyy väliajoilla, niin Irwin-laulukilpailujen moninkertaisen voitajan, "koko kansan" Hanksin kanssa kuin yksistäänkin. Odotettavissa on myös Pasi Goodmania herkimmillään trubaduuriosuudellaan. Tuo päivä Rääkkylässä on täynnä irwinismiä ja tunnelma sen kun tiivistyy iltaa kohti. Kannattaa olla mukana jo aikaisin. Upeat mökit on varattavissa erikoishinnoin. Tervetuloa lähempää ja kauempaa!
Majoitustarjous Irwin-klubilaisille:
Varaukset: 040 960 0629
Isomökki (4 henkeä) 75 euroa
Pikkumökki (2 henkeä) 35 euroa
Ruokailu:
Ravintola Wanhaholvi,
Paksuniementie 3, 82300 Rääkkylä, puh. 013 661 999
Lounastarjoilu, kahvio, c-oikeudet, saunomismahdollisuus
Aamupala 7 euroa, lounas 10 euroa, iltapala 7 euroa
Rääkkylään pääsee autolla Kuutostien opasteita seuraten. Lähin rautatieasema on Kiteellä 33 km päässä. Joensuusta matkaa on noin 60 km. Kuopion suunnasta saavutaan Liperin kautta ja lossimatkalla pääsee nauttimaan kauniista järviluonnosta. Savonlinnasta Rääkkylään ajaa puolessatoista tunnissa ja Mikkelistäkin vain 2,5 tuntia.
Irwinin klubin asioista voi tiedustella:
Irwin-klubi
siht. Anne Mäki-Kauppila
Email: gposti.anne@gmail.com
päivitetty 11.6.2010
|
|