Takaisin Uutiset -sivulle

IrwinGoodman.com 14.9.2022

Irwinin, eli Antti Hammarbergin syntymästä 79 vuotta

Irwin Goodmanina tunnetuksi tullut taitelija Antti Hammarbergin syntymästä Hämeenlinnan Höyhensaaren synnytyssairaalassa tulee tänään kuluneeksi 79 vuotta. Syntymäpäivää juhlistetaan monin tavoin, perinteisesti tässä syyskuun puolivälissä. Uusia julkaisuja on luvassa ja niistä tiedotetaan lähipäivinä. Yhdet kemut juhlittiin etukäteen viime lauantaina 10.9. kansantaitelijan viimeisen asuinpaikan maisemissa Lavajärven Maamiesseuran talolla.



Irwin Goodman uransa alussa 1966

Antti Hammarbergin ja Vexi Salmen vaikutus monien raja-aitojen kaatajana suomalaisen kevyen musiikin kentässä on kiistatonta. Varsinkin 60- ja 70-luvuilla he olivat monille myöhemmin esiin nousseille artisteille ja yhtyeille esikuvia monessa mielessä, eikä vähiten oman, suomalaisista lähtökohdista ponnistavan musiikin tekemisessä. Tarttuvat melodiat, loistavat sovitukset, erinomaisten tekstien ja näiden uskottavat esitykset ovat jääneet historiankirjojen lisäksi moninen mieleen pysyvästi.

Irwinin 79. juhlavuoden asioista tällä sivustolla lähiaikoina lisää. Ja jo nyt uusimmassa Goodman-lehdessä:



Goodman-lehti - ponnekkaan pienlehden saa kotiin liittymällä Reteeseen seuraan - Irwin-klubi, Irwin Goodman ry Tee se Reteessä ilman postimaksuja!

IrwinGoodman.com