IrwinGoodman.com 25.8.2023

On ollut ennennäkemätön kesä. Irwinin 80v-juhlavuosi ja muun muassa Suomen Kesäteatteri Irwin-musikaali ovat tuoneet Irwinin jälleen lähemmäksi ikiaikaista yleisöään, Suomen kansaa. Fanit ja muut rennoista suomalaisista aiheista kiinnostuneet ovat olleet kuulolla ja liikkeellä. Se näkyy myös Reteen kaupan tuotteiden menekissä. ”Koko kesän sai olla tilaamassa lisää tavaraa hyllyihin”. Tuotevalikoima laajeni ja muun muassa paitojen valikoimaan tuli paljon uutta, ja varastossa pidettäviä määriä nostettiin. Näistä johtuen Reteen kaupan hyllyt notkuvat tavarapaljoudesta, vaikka kaupankäynti on ollut vilkasta. Mikä neuvoksi? Asiakkaille selkeämpi ja isommat puitteet omaava verkkokauppa tietenkin!

On siis aika laajentaa Reteetä verkkokauppaa. Uudistunut verkkokauppamme avaa pian ovensa laajempana ja toimivampana kuin koskaan! Suomalaisten sankareidemme faneille, sekä muulle – niin ikään yhä kasvavalle asiakaspiirille. 

Irwinin virallinen fanituotekauppa siis kehittyy edelleen, niin kuin se on tehnyt jo toimintansa alkuajoista lähtien. Tuotemyyntiä tehtiin Irwinin keikoilla jo vuosikymmeniä sitten. Toiminnan pääpaino on siirtynyt jo parisenkymmentä vuotta sitten verkkokaupan puolelle, mutta yhä jalkaudumme erilaisiin tapahtumiin ja keikoille. Tämän kesän suuri urakka oli jokaisessa Irwin-musikaalin näytöksessä auki olleen myyntipisteen pyörittäminen – välillä jopa neljän myyjän voimin. Kojullamme tapasimme kymmeniätuhansia uusia ja vanhoja asiakkaita. Ennennäkemättömän paljon kauppoja ja kontakteja – huomasimme uuden ajan alkaneen jo muuten pirteän kevään jälkeen.

Irwin-klubi, Irwin Goodman ry ja Retee kauppa ovat tiivistäneet yhteistyötään useiden toimijoiden kanssa. ValkeakoskiMedian Retee kauppa on luotettava kumppani, niin asiakkaille kuin tavarantoimittajillekin.

Kaikki tämän hetken tarjolla olevat tuotteet jo nyt: Reteestä kaupasta! Siellä on nytkin roimia tarjouksia ja niitä mielenkiintoisia uutuuksia, paitoja, kirjoja, levyjä, mukeja, lippiksiä, pipoja…

Näin kuulet avajaisista ja avajaistarjouksista ensimmäisten joukossa:

Liity infolistalle alla olevalla lomakkeella!

Samankaltaiset artikkelit